Konsepti

Lapset oppivat pelin ja leikin kautta

Pelaaminen tarjoaa lapsille mahdollisuuden astua omaan mielikuvitusmaailmaansa, kehittää identiteettiään ja persoonallisuuttaan, oppia toimimaan sosiaalisia tilanteissa omanikäistensä kanssa sekä luomaan ystävyyssuhteita. He harjoittelevat sosiaalista kanssakäymistä suorittassaan tehtäviä muiden kanssa. Pelaten he omaksuvat siis monia elämän taitoja. Sosiaalisen kompetenssin lisäksi he saavuttavat myös koulun oppeja tukevia taitoja, joita he voivat pelaamalla omaksua aivan omassa tahdissaan. Nopeat onnistumisen tunteet takaavat pitkän oppimis- ja pelinautinnon. Liikkuminen virtuaalimaailmassa parantaa myös tilan hahmottamista. Lisäksi pelaajilla on yksinkertaisesti hauskaa, mikä on perustavanlaatuisen tärkeä tekijä lapsen kehityksessä.

Siksi lapset voivat Panfussa viettaa aikaansa 6-12-vuotiaille sopivien ja tärkeiden asioiden parissa: he voivat leikkiä, oppia uusia asioita, ratkaista ongelmia ja pitaa hauskaa ikäistensä parissa.

Panfu on saarimaailma, jossa on hyvä ja paha puoli. Koko ystäväjoukko yhdessä puolustaa hyviä voimia.

Lapsesi liikkuu maailmassamme Panda-hahmon muodossa aivan anonyymisti, osallistuu tehtäviin ja juttelee muiden kanssa.

Oman hahmonsa lisäksi jokaisella lapsella on oma puumaja, jota hän voi muokata itsensä näköiseksi erilaisten huonekalujen ja puumajatyylien avulla.

Panfun vedenalaisessa koulussa lapsi voi harjoitella koulun oppeja tukevia taitoja omassa tahdissaan. Tämä tukee koulumenestystä ja lisää oppimotivaatiota.

Yksin tai ystävien seurassa lapst ratkovat kiperiä arvoituksia, osallistuvat seikkailuihin ja suorittavat tehtäviä.

Lapsi voi myös laittaa taitonsa koetukselle ympäri saarta sijoitelluissa hauskoissa minipeleissä.

Ratkaistuista tehtävistä saa heti palkkion - Pandakolikoiden kerääminen kannustaa pelaamaan, oppimaan ja jatkamaan.

Panfussa järjestetään myös monia pieniä kilpailuja, jotka kannustavat lasta luovuuteen.

Hauskan pelikokemuksen lisäksi lapsesi turvallisuus on meille erityisen tärkeää. Tämän takia meillä on käytössä tiukka chat-valvonta ja turvallisuusperiaatteet, joita noudatamme. Panfun perheeseen kuuluvat lastensuojeluvirkailija, tietosuojavirkailija ja koulutettu chat-valvojien tiimi. Lisää aiheesta täältä.

Panfu on luova ja turvallinen online-peliympäristö arkielämästä.

 

Täysi pelielämys vain alkaen 3,90 euroa kuussa.

Kokeilkaa heti yhdessä.

Peukku pystyyn Panfulle!
 

Lue täältä mitä muut vanhemmat ja lapset sanovat Panfusta.